LUO PIHASTASI LINTUJEN PARATIISI
Nykyään puhutaan paljon luonnon monimuotoisuudesta, pölyttäjistä, lahopuutarhoista ja luonnontilaisten alueiden säilyttämisestä. Nurmikon sijaan kylvetään monilajinen niitty, säästetään osa tontista luonnontilaisena ja suositaan luonnonkasveja. Hyvä suuntaus, mutta todellisuudessa näkee paljon pihoja, jotka ovat todella tylsiä ja erittäin monotonisia; on iso terassi, tasainen nurmikko, trampoliini ja rajoille istutetut tuijat. Syynä näihin piha-aavikoihin on toive helppohoitoisuudesta ja hyvästä näkösuojasta, sillä naapurit ja heidän terassinsa ovat hyvin lähellä. Onneksi tyhjästäkin pihasta voi kehittää paikan, joka kiinnostaa lintuja.

MILLAINEN ON LINTUYSTÄVÄLLINEN PIHA?
Lintuja houkutteleva piha tarjoaa linnuille ruokaa, suojaa ja pesintäpaikkoja. Myös vettä on hyvä olla saatavilla. Tarvitaan korkeita puita, havukasveja, kerroksellista monipuolista kasvillisuutta. Pienelle tontille ei toki kannata isoa puuta istuttaa, mutta pihalle voi sopia pieni puu tai korkea pensas.
Lintujen suosimia lehtipuita ovat vaahterat, lepät, koivut, omena- ja luumupuut. Myös tuomet, orapihlajat, kirsikat ja pihlajat ovat lintujen mieleen, joukosta löytyy sopivia lajeja ja lajikkeita myös pienille pihoille. Havupuut tarjoavat ympärivuotista suojaa ja hyviä pesäpaikkoja, kannattaa suosia pihtoja, kuusia, katajia ja mäntyjä. Männyistä pitkäneulasiset sembra- ja makedonianmänty houkuttelevat paikalle pähkinähakkeja. Myös marjakuuset ja tuijat sopivat lintuystävälliselle pihalle. Ja vaikka marjat olisivat myrkyllisiä ihmiselle, kuten tuomella ja marjakuusella, linnuille ne eivät aiheuta ongelmia.
Jos linnut saisivat valita pihan pensaat, niitä olisivat tuomipihlajat, aroniat, happomarjat, tuhkapensaat, tyrni, kanukat, erilaiset kuusamat, marjaomenapensas, kiulukoita tekevät ruusut, pensasangervot sekä syreenit. Herukat ja karviaiset ovat ihmisten mielestä heitä varten, mutta linnut saattavat olla toista mieltä. Luonnonkasveista korpipaatsama, lehtokuusama ja taikinamarja kannattaa säilyttää lintuja varten. Aivan ykkössuosikki lintujen mielestä on orapihlaja, erityisesti leikattu orapihlaja-aita, joka tarjoaa pikkulinnuille suojaa petolinnuilta. Hortonomi ja lintuharrastaja Marko Pirttijärvi kertoi, että uhanalaisen varpusen sirpitystä kuuluu eniten leikatuista orapihlaja-aidoista, niitä pitäisi suojella ja alkaa istuttaa uudelleen.
Köynnöksiäkään ei kannata unohtaa, ne sopivat myös pienelle pihalle, niistä parhaita ovat villiviini, kelasköynnös ja viiniköynnös.

Lintuystävällisellä pihalla on siis monipuolinen kasvillisuus. On tiheitä pusikkoja, havukasveja, marjoja tuottavia kasveja, maanpeitekasveja, mutta myös paljasta maata ja vettä. BirdLife muistuttaa, että pääskyjä voi auttaa keväällä kastelemalla eli tekemällä lätäköitä sopiviin avoimiin savisiin paikkoihin tai tuomalla pihapiiriin pesänrakennusaineeksi savea, joka pidetään kosteana. Hulevesien viivytys- ja imeytysalueet ilahduttavat myös lintuja, varsinkin jos niissä on vettä ja kasvillisuutta. Kaikkia lätäköitä ei tarvitse poistaa. Luonnonmukainen vesiaihe pihalla tuo pihalle paljon muutakin elämää.
Linnut arvostavat myös sitä, ettei pihaa siivota liikaa, jätetään syksyn lehdet haravoimatta tai haravoidaan ne pensaiden alle. Sieltä lehtien alta löytyy lintujen herkkueväät nurmikon ollessa jäässä. Lahot puut ja risukasat, lehtikompostit, kasvimaat ja kukkapenkit tarjoavat linnuille monipuolista ruokaa ja pesäaineksia. Pensaiden alasleikkaamista kannattaa välttää. Omassa pihassani nurmikkoon tallattu polku tarjoaa loppukesän menun uusille varpuspoikueille pihatataren ja -ratamon siementen muodossa. Lintujen talviruokinta ja pesäpöntöt lisää lintujen viihtymistä pihassa myös kesäaikaan.
Linnut ovat puutarhurin apulaisia, sillä ne syövät valtavat määrät tuhohyönteisiä. Yksi tinttiperhe voi syödä kesän aikana jopa 30 kg hyönteisiä, mm. kirvoja ja hyttysiä. Talvella pikkulinnut syövät myös hedelmäpuiden oksistoissa talvehtivia tuhohyönteisiä, jolloin esimerkiksi omenoissa on vähemmän matoja ja sitä kautta vähemmän esimerkiksi muumiotautia. Torjunta-aineita ei tarvitse käyttää. Lintuystävällisessä pihassa viihtyvät myös siilit, pölyttäjät ja monipuolinen maaeliöstö, joka auttaa ravinteiden kierrossa ja hiilensitomisessa. Ihminen voi omilla toimillaan vähentää luontokatoa, seurata vilkasta elämää pihalla ja nauttia kaikesta tästä.

Lähteet:
Koristekasvien käyttö ja siihen vaikuttavia tekijöitä, opintomoniste 1982, Pirkka Vaasvainio, Lepaa
Puutarha&Kauppa, Linnut viljelijän apureina 11.4.2018, Elina Vuori
BirdLife Tiedote 25.5.2018 Auta pääskyjen pesänrakennusta www.birdlife.fi/tiedote-20180525/