Paikan tarinaa ja henkeä etsimässä

Joka päivä kuulemme ja kerromme tarinoita, haluamme sitä tai emme - paitsi jos asut erakkona ilman kirjoja ja mediaa korvessa, mutta silloin et lue tätäkään juttua. Tarinat ovat nyt erityisen suosittuja ja niitä käytetään paljon yritysten ja tuotteiden markkinoinnissa. Hyvä tarina herättää tunteita ja jää siksi mieleen, vieläkin muistamme hauskat Elämä on-mainokset, joissa nauroimme suomalaisten yltiöpäisyydelle ja kateudelle. Myös Tosi-tv käyttää hyväkseen draaman kaarta ja siksi koukuttaa. 

 

Viherammattilaiset eivät ole ehkä innokkaimpia markkinaihmisiä. Olemme usein vaatimattomia, jalat maassa tyyppejä, toiminnan miehiä ja naisia. Silti meillä on paljon hyviä tarinoita, mutta emme välttämättä kerro niitä eteenpäin, vaikka ne taatusti herättäisivät positiivista huomiota. Ja kyllähän monet kaupungit sitä tekevätkin, esimerkkeinä nousee Helsinki, Turku, Jyväskylä ja Kotka.

 

Kotkassa Katariinan meripuisto tai Yrttipuutarha Redutti-Kotka ovat onnistuneita esimerkkejä siitä, kun historialliseen paikkaan tuodaan puisto, joka istuu paikkaan ja vahvistaa sen tarinaa. Ja onhan Sapokanpuistollakin hieno tarina, haisevasta läävästä palkituksi puistokohteeksi ja turistinähtävyydeksi. Heikki Laaksonen, Kotkan kaupunginpuutarhuri osaa paitsi suunnitella puistoja, myös kertoa tarinoita. Mutta nämä puistot ovat syntyneet pikkuhiljaa, luonnosmaisten suunnitelmien, havaintojen, kierrättämisen ja eri ihmisten osaamisen ja vuorovaikutuksen tuloksena. Kuinka usein tämä on mahdollista nykypäivän teknispainotteisessa ja kilpailutetussa suunnittelussa ja rakentamisessa? Jos haluamme luoda ainutkertaisia paikkoja, joissa tekee mieli pysähtyä, ne pitää tehdä hitaasti hautuen kuin suunnuntaipäivällisen lihapata. Välillä maistaen, mausteita lisäten, ja lopuksi yrtit niskaan.

 

Tikkurilan Kirjastopuisto ja Tikkurilantori saivat Vuoden Ympäristörakenne 2017-palkinnon. Tässäkin kohteessa on tehty pitkäjänteistä ja tinkimätöntä työtä, jotta epämääräisestä parkkipaikasta ja takapihasta on saatu aikaan erityislaatuinen paikka. Taustalla on 2006 järjestetty maisema-arkkitehtuurikilpailu, jonka voittajatyö kunnioitti olevaa miljöötä ja 50-luvun mittakaavaa. Tilaajan rooli on tämän tyyppisissä hankkeissa erityisen merkittävä. Yhteistä tarinaa on ollut luomassa useat taiteilijat, suunnittelijat, tavarantoimittajat ja rakentajat. 

 

Genius logi, paikan henki on kaikille suunnittelijoille tuttu, joskus vaikeasti tavoitettava asia. Suunnittelija etsii paikan henkeä ja ehkä samalla myös tarinaa. Joskus paikan henki on vahva, käsin kosketeltava, silloin suunnittelija yrittää olla turmelematta sitä vahvistaen sitä hienovaraisesti. Paikan hengen löytäminen ei ole aina helppoa, se vaatii hiljaisuutta ja aikaa, läsnäoloa ja intuitiota. Valokuviin sen voi yrittää vangita, mutta paikan päällä sen kokee vahvimmin. Monet paikat ovat täysin sieluttomia, täynnä häiriöitä ja rumuutta, mutta niihinkin voi saada puhallettua hengen tilanjäsentelyllä, rakenteilla ja kasveilla, mutta paljon vaikeampaa se on. 

 

Tarinan luominen on ehkä vielä haastavampaa. Liittyykö paikkaan historiaa ja juttuja, jotka kannattaisi kertoa? Miten sen voisi kertoa? Tuomalla sinne tarinasta kertovan veistoksen, infotaulun vai mitä? Jättämällä historian kerrostumat näkyviin, kaivamalla ne esiin vai riittäisikö pari teemakävelyä? 

 

Paikan hengen ja tarinan kertominen ei ole vain suunnittelijan asia. Sen luomiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan koko ketju. Uskon, että löytyy myös herkkiä ja ammattitaitoisia rakentajia ja ylläpitäjiä. Pysähtyminen hetkeksi ei vie paljoa aikaa, voi odottaa, onko paikalla jotain kerrottavaa, häiritseekö joku, mikä on erityisen kaunista.

 

Televisiossa pyörii ruotsinkielinen Design 3000, joka esittelee pohjoismaista muotoilua ja sen tulevaisuutta. Kolmannessa jaksossa esittäytyi vahingossa leikkipuistosuunnittelijaksi tullut Ole Barslund Nielsen, joka suunnittelee nykyisin leikkipuistoja ympäri maailman. Hän on ammatiltaan kuvataiteilija ja teatterilavastaja, joka suunnitteli ensin poikansa päiväkodille pihan ja huomasi, että teatterilavastuksen keinoin siitä saa on paljon hauskemman ja mielenkiintoisemman kuin valmiita välineitä käyttäen. Hän pitää tärkeänä, että leikkipuisto kertoo ympäristöön liittyvän tarinan. Pitäisi alkaa siis entistä enemmän yhteistyöhön museoväen, taiteilijoiden ja lavastajien kanssa. Mutta kuka keksii sen tarinan, vai löytyisikö se yhdessä? 

 

Eeva Blomberg

 

 

Please reload

Featured Posts

Kirje viheralalle valmistuneelle

December 3, 2018

1/2
Please reload

Recent Posts

January 29, 2018

October 23, 2017

September 7, 2017

September 23, 2016

Please reload

Archive
Please reload

Search By Tags