Onko kierrättäminen merkki köyhyydestä?
Kävin lapsena kerran äitini kanssa Pelastusarmeijan kirpputorilla. En olisi malttanut lähteä pois tuosta ihmepaikasta, jossa 60-luvulla kävivät vain alkoholistit ja muut säälittävät ihmiset. Siellä oli pääasiassa kuolleiden ihmisten vaatteita ja kenkiä, metritolkulla miesten nailonpaitoja ja pukuja.
Nyt kiertotalous on päivän sana, oikea megatrendi. Menestyville yrityksille ekologisuus ja eettisyys ovat tärkeä osa imagoa ja sen avulla erotutaan kilpailijoista. Tätä trendiä ei ole vielä paljon nähty viheralalla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, mutta se tulee kyllä, haluamme sitä tai ei.
Minusta tuntuu, että vieläkin aika moni ajattelee kierrättämisen olevan osoitus köyhyydestä, kun uuteen ei ole varaa. Jos ei arvosta vanhaa sen kauneuden, kestävyyden ja laadun vuoksi, ei vanhalla ole mitään arvoa. Silloin myös kierrättämisen ekologinen merkitys saattaa jäädä hämärän peittoon.
Kyse on paljolti arvoista ja mielikuvista. Juttelin juuri vanhojen ikkunoiden kunnostajan kanssa. Hän harmitteli sitä, ettei uskalla perustaa yritystä, vaan toimii osuuskunnassa, koska ei pärjää kilpailussa ikkunakauppiaiden kanssa. Ne kun osaavat myydä 20 000 euron ikkunaremontin perustelemalla sitä energiasäästöllä, vedottomuudella ja helppohoitoisuudella. Vanhojen ikkunoiden kunnostusta ei usein edes harkita, vaikka se säästäisi rahaa ja vanhaa rakennusperintöä. Vanhan kunnostamista pidettiin ennen ja pidetään ehkä vieläkin köyhän hommana, vaikka tämä on osittain myös ikäpolvikysymys.
Jos kierrättäminen tuntuu turhan vaikealta, voi miettiä ympäristön kestävyyttä. Karu totuus on, ettei maapallomme ei kestä aina vaan kiihtyvää kuluttamista. Luonnonvarat on vuosittain käytetty loppuun yhä aikaisemmin, viime vuonna päivä oli 8. elokuuta, loppuvuoden elämme velaksi. Jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljoin kuin me Suomessa, ylikulutuksen päivä tulisi vastaan huhtikuun puolivälissä. Jo 30 vuotta sitten sanottiin, että jos kaikki kiinalaiset hankkisivat jääkaapin, maapallo tuhoutuisi. Nyt aika monella kiinalaisella on enemmänkin kuin jääkaappi, tosin paljon on vielä maaseudulla asuvia köyhiä, joilla ei ole mitään.
Viheralalla suurin hiilijalanjälki tulee maamassojen vaihdosta. Kiihkeä rekkaralli hivelee ehkä myös urakoitsijan itsetuntoa: nyt tehdään jotain todella suurta ja tärkeää. Maata kuljetetaan maankaatopaikalle tonneittain ja uutta tuodaan tilalle. Monesti on myös pakko vaihtaa massat, sillä tontit ovat ahtaita, eikä siellä pysty säilyttämään yhtään mitään. Tai kaikki alkuperäinen maa-aines on jo viety pois. Myös tuotteistetun kasvualustan laatuvaatimukset sekä kantavat, routimattomat rakenteet aiheuttavat omat haasteensa. Mutta väitän, että myös maalaisjärki, näppituntuma ja luonnon maa-ainesten käyttö on päässyt osittain unohtumaan. Pidämme helposti itsestään selvänä massojen vaihtoa, emmekä mieti asiaa sen enempää. Myös luonnon monimuotoisuuden arvostus saattaa olla pelkkä klisee juhlapuheissa, oikeasti ei arvosteta erilaisia kasvutyyppejä, vanhaa kasvillisuutta, kallioita ja kosteikkoja. Kosteikko hävitetään, koska siellä seisoo vesi ja se on epäsiisti, eikä tulla ajatelleeksi, miten taas tultiin hävitetyksi ainutlaatuinen elinympäristö.
Asenteet ja arvot muuttuvat hitaasti, omassakin päässä. Lahopuu kuuluu poistaa, lehdet haravoida, rikkakasvit myrkyttää, pensaat alasleikata ja kasvualusta vaihtaa vähintään 40 cm syvyydeltä. Näinhän meitä on opetettu. Puutarhuri pitää paikat kunnossa ja viheralueet ojennuksessa. Suunnittelija miettii helppohoitoisia ja kliinisiä ratkaisuja uusista materiaaleista, eikä ole aikaa paneutua tarpeeksi luonnon lähtökohtiin. Tilaaja haluaa projektin sujuvan mahdollisimman nopeasti ja ilman riskejä. Rakentaja kaataa puut, vaihtaa massat ja tilaa tuotteet netistä, pääasia että kaikki kestää kasassa takuuajan. Niin helppoa ja selkeää. Vaatii paljon enemmän näkemystä ja ammattitaitoa (ehkä myös aikaa ja rahaa) säilyttää ja kierrättää vanhaa, elvyttää olemassa olevaa kasvillisuutta tai vaikkapa köyhdyttää nurmikko niityksi, niin että lopputulos on kestävä ja kaunis – jos ei niin siisti ja steriili, mutta ainakin ekologisempi ja mielenkiintoisempi.
Viherympäristöliitossa on loppusuoralla Kestävän ympäristörakentamisen kriteerit-hanke. Se varmasti tuo uusia työtapoja ja menetelmiä, mutta arvojamme se ei voi muuttaa. Se meidän pitää tehdä ihan itse.
