Uskallatko kannattaa tasa-arvoa?

Kymmenvuotiaana kirjoittamani kouluaine on jäänyt elävästi mieleeni: "Kun äiti ja isä vaihtoivat kotitöitä". Kerroin, kuinka äiti leikkasi nurmikon ja istui sen jälkeen terassille rauhassa nauttimaan isän tuomasta oluesta ja linnunlaulusta. Isä sen sijaan huhki hiki päässä keittiössä ja yritti olla polttamatta pohjaan kastiketta, keitti perunat, raastoi porkkanat ja kattoi pöydän. Ja ruuan jälkeen siivousta ja tiskausta, pyykinpesua ja sukkien parsimista. Äiti puolestaan oikaisi sohvalle lepäilemään ja lueskelemaan päivän lehteä. Liekö tämä mielikuva vaikuttanut ammatinvalintaani, tiedä häntä. Eikä isäni edes juonut kaljaa. Asuiko minussa jo silloin pieni feministi?

Lapsena huomasin, että kaksi veljeäni saivat kulkea vapaammin kuin minä ja siskoni. Tyttöjä suojeltiin ja varjeltiin pahalta maailmalta, oli tarkemmat kotiintuloajat, sunnuntaina valkoiset sukkahousut, enemmän kotitöitä sekä ohjeistusta siitä, mikä on sopivaa tytölle.

Puutarhurikoulussa huomasin, että sielläkin työt jakaantuivat usein poikien ja tyttöjen töihin. Pojat saivat usein mielenkiintoisempia ja vaihtelevampia tehtäviä. Lepaalla tytöt viettivät talvella päiväkaudet kuorimassa mätiä kaalinpäitä löytääkseen sisältä jotain myyntiin kelpaavaa, sitä sanottiin kauppakunnostukseksi. Kun valitimme tästä ylipuutarhurille (heitä oli kolme ja kuinka ollakaan, kaikki olivat miehiä), pojatkin joutuivat vihannesvarastolle kerran, mutta ei enää toista kertaa. Koulussa kerrottiin myös, että jos tyttö halua opiskella hortonomiksi, on hankittava työkokemusta työnjohtajana tai ulkomailta, pojat pääsivät sisään muutenkin. Siispä menin Norjaan taimistolle töihin. Siellä naiset ja miehet tekivät suunnilleen samanlaisia töitä, muutenkin ilmapiiri oli rento ja reipas.

Opiston jälkeen ensimmäisen työpaikkani ensimmäisenä työpäivänä esimies taputti minua takapuolelle, enkä saanut sanottua järkytykseltäni mitään. Turha kai mainita, ettei välimme koskaan lämmenneet. Tämä samainen tyyppi kävi päivittäin tarkastamassa harjoittelijatyttöjen kitkentätyötä ja samalla rusketuksen syvyyden; silloin oli ihan sallittua työskennellä puistossa aika pienissä vaatteissa. Kun tuli aika leikata pensaita, puutarhurinaiset kävivät näyttämässä kesäpojille, kuinka niitä pensaita kuuluu leikata ja palasivat sitten takaisin omaan työhönsä, kitkemään rikkaruohoja. Onneksi työpaikassani oli muitakin esimiehiä, jotka kohtelevat naisia ja miehiä tasa-arvoisesti.

Nykyisin on ongelmana, ettei poikia hakeudu riittävästi viheralan koulutukseen ja yleensäkään alalle. Parikymmentä vuotta sitten eräs ison viherrakennusliikkeen omistaja väitti, ettei hän voi palkata naisia töihin, koska naiset eivät pärjää ja heille pitäisi järjestää omat sosiaalitilatkin. En tiedä, onko hänen ajatuksensa muuttuneet, en ole uskaltanut kysyä. Mutta alalla on yhä enemmän naisia, jotka työllistävät itse itsensä firmoissaan rakentaen ja ylläpitäen pihoja. Osa heistä myös palkkaa mieluummin vain naisia, koska he ovat vastuuntuntoisia ja sitkeitä työntekijöitä. Alallamme on myös fyysisesti raskaita töitä, joissa naisen voimat joutuvat koetukselle, mutta koneiden, hyvän ergonomian ja maalaisjärjen kanssa pääsee pitkälle.

Miesten suosiminen esimiestehtävissä on vieläkin tavallista. Tutkimusten mukaan naiset ovat usein parempia pomoja kuin miehet, eivätkä ole heti hyppäämässä kilpailijan leipiin isomman palkan toivossa. On myös paljon alitajunnassa piilevää, tarkoituksetontakin naisten syrjintää. Tämänkin lehden kannessa oli viime vuonna kansikuvassa kolme kertaa mies, muttei kertaakaan naista. Ei, en kirjoita tätä siksi, että haluaisin kansikuvatytöksi, mutta tätä sietää miettiä. Sanotaan, että asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.

Jos nainen on hyvä työssään ja tuo sen julki, häntä kutsutaan helposti tyrkyksi. Oletko koskaan kuullut miehestä moista luonnehdintaa? En minäkään.

Laki kieltää kohtelemasta muita eriarvoisesti iän, alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, uskonnon tai vamman takia, mutta valitettavasti laki ei näytä estävän naisten syrjintää edes kirkon piirissä. Naisten euro on edelleen alle 90 senttiä. Turha edes väittää, että meillä Suomessa ja viheralalla vallitsee tasa-arvo, mutta sinne päin olemme matkalla ja siihen voimme kaikki osaltamme vaikuttaa. Annetaan ihmisille koulutusta vastaavaa työtä, tuetaan ja autetaan toisiamme ja varsinkin uusia alalle tulijoita, niin naisia kuin miehiä. Arvostetaan toisiamme ihmislajin edustajina, erilaisina olioina. Eikä taputeta takapuolelle, paitsi korkeintaan kotona.

Tasa-arvoterveisin Eeva Blomberg