Kateus vai kiitollisuus
Jokainen meistä tuntee silloin tällöin kateutta, se kuuluu ihmisen ikiaikaisiin, inhimillisiin ominaisuuksiin. Kateudesta ja kilpailusta on ollut hyötyä ihmisen kehittymisen ja evoluution kannalta, sillä jos lähiluolan asukkaat ovat palanneet metsästysretkiltään suuremman saaliin kanssa, nälissään olevat ovat ottaneet opikseen ja seuranneet esimerkkiä.
Kateudesta on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Kateus saa aikaan kyräilyä ja huonoa käytöstä. Se vie elämän ilon mennessään ja myrkyttää mielen, usein myös työpaikan ilmapiirin. Kateellinen vähättelee toisten osaamista ja tekemistä, puhuu selän takana pahaa ja repii mattoa toisten alta. Kiitosta ei suoda, kadehdittu voidaan myös eristää työyhteisöstä, siis kiusaamista pahimmillaan.
Viheralallakin, yllätys yllätys, kateutta esiintyy. Aina löytyy kateuden aiheita, jos niihin haluaa jumittua. Keskustelimme aiheesta Maisemasuunnittelijoiden Facebook-sivuilla ja tässä muutaman kollegan kommentti (lupa kysytty lainaamiseen):
”Oon kyllä lukenut sellaisenkin kolumnin joskus, että pitäisi olla tyytyväinen tästä kateus-tunteesta, koska se kertoo, mikä on meille tärkeää ja mikä meiltä puuttuu... jos ei siis itse ole älynnyt sitä, niin kateuden tunne sen sinulle kertoo. Tunnustan, olen tullut kateelliseksi joskus asiakkaalleni, suotta sitä kollegoita kadehtii... samassa veneessä sitä keikutaan. Ei ole helppoja asiakkaita ja työtehtäviä. Lähinnä kunnioitan kollegoita.
Minusta tuntuu, että me ihmiset aavistetaan aika hyvin toistemme tunnetilat. Eli tuollainen suunnittelijan tuntema aavistuksenomainen kateudentunne asiakasta kohtaan on nuijittava hyvin nopeasti maan tasalle. Se haittaa asiakassuhdetta muuten. Joten, asiassa on päässyt hyvin nopeasti yli siten, että mietin, että meillä kaikilla on omat murheemme ja painolastimme, joten ei ole aihetta kadehtia ketään. ”
”Entäs jos kääntäisi ajatusta. Kateus tuntuu negatiiviselta, ilkeältä sanalta ja sitä vihertävä usein tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi. Mutta ehkei tämä mene aina niin suoraviivaisesti. Mietin, että jos ajatusta suuntaisi samasta näkökulmasta esim. urheiluun: pikkumies katsoo telkkarista jääkiekkoa ja ajattelee, että kunpa itsekin olisi joskus noin taitava. Syntyy kateutta hyvällä tavalla ja se taas saa omaan toimintaa uutta virtaa. Kateuden kautta syntyy tavoite ja kun on tavoite, oma suorituskyky paranee kun on jotain minkä puolesta yrittää tehdä asiat yhä paremmin ja paremmin. Näkisin kateuden siinä mielessä positiivisena asiana, että kateus, hallittu sellainen, saa meissä kaikissa liikettä aikaan. Kun on halua tehdä asioita paremmin kuin joku muu, alalla mennään eteenpäin. Keksitään uusia innovaatioita ja kehitystä tapahtuu. Mitä tapahtuisikaan, jos emme tuntisi mitään kateutta?”
”Minusta kateus sisältää sisässään ajatuksen: 'miksi toinen, miksen minä', ja että olisi jotain vailla. Kateus kääntää ajatukset sisäänpäin ja omaan itseen, kun olisi hyvä olla maailmalle auki. Yleensä kadehditaan kuitenkin saavutuksia, harvemmin sitä työmäärää, mikä saavutusten eteen on tehty, puhumattakaan uhrauksista. Itse en ole saanut aikaan mitään yksin... aina on ollut apuja: ystäviä, kollegoita, muiden alojen asiantuntijoita. Kyllä eteenpäin vie innostuminen ja erinomaisuuden tavoittelu, ahkeruus ja nöyryys ja kiitollisuus. Ja kateus ei vahingoita ainoastaan kadehtijaa, kyllä siitä tulee paha mieli kadehditullekin. Eikä silloin mitään huipputuloksia synny.”
Että näin keskusteltiin MAS-klubissa kateudesta. Fiksuja kollegoita ja mielipiteitä, vai mitä?
Mistä kateus kumpuaa ja voisiko siitä päästä eroon?
Kateus johtuu yksinäisyydestä, huonosta itsetunnosta, siitä, ettei kukaan arvosta minua ja sitä, mitä teen. Kateus iskee luonnolliseen tarpeeseen tuntea itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Usein kateuden taustalla on kokemus, ettei ole lapsena saanut vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää. Tutkimusten mukaan myös kuormittuminen työssä lisää kateutta.
Jos kateudesta haluaa päästä eroon, kannattaa miettiä, mihin energiansa suuntaa. Kannattaa mieluummin yrittää oppia toisilta eikä kadehtia. Omaa itsetuntoaan voi vahvistaa tutustumalla omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa. Pitää hyväksyä itsensä sellaisen kuin on. Sekin on jo suuri saavutus, jos pystyy myöntämään ja tunnistamaan kateuden itsessään ja mistä se johtuu.
Kiitollisuuden sanotaan olevan kateuden vastakohta. Kiitollisuus tainnuttaa kateuden kuin glyfosaatti rikkakasvit vaatien useita toistoja. Meille suomalaisille se ei ole niin helppoa, sillä meidät on kasvatettu vaatimattomuuteen ja onnen kätkemiseen.
Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjola kertoi Soundbraker-dokumentissa juosseensa lapsena innoissaan kertomaan naapureille heidän uudesta autostaan, mistä hyvästä isä antoi hänelle selkäsaunan, koska se oli turhaa ylpeilyä ja mitä naapuritkin siitä ajattelevat. Onneksi ajat ovat tästä hiukan muuttuneet, ainakaan lapsia ei saa enää hakata.
Haastan kaikki Viherympäristölehden lukijat puhumaan hyvää selän takana ja olemaan kiitollisia hienosta työstä paremman ympäristön hyväksi, osaavista kollegoista, sananvapaudesta, hienosta työyhteisöstä, kumppaneista ja elämästä yleensä.
Kiitollisin mielin Eeva Blomberg
